Huomenna  23.1.2019 klo 10.00 aloitan #nukkeprojeki (-ni) ensimmäisen "kipsivalun".

 

Aloitan valmistamaan minulle kaksoisolentoa, Heidiä joka katosi julkisuudesta burniksen myötä 2011.

 

Olen haaveillut marionetista lapsesta lähtien. Yhden alkeellisen Silver Guccin olen saanut valmiiksi.

Nyt tavoitteenani on valmistaa minun kokoinen marionetti/nukke, joka mm. tanssii tangoa ja itämaista vatsatanssia.

Avoimen impron olen "sattumalta" aloittanut Lapinlahden Lähteellä ja pian alkaa tarinateatteri. Näistä on varmasti hyötyä, mitä sitten lienenkään nukkeni kanssa tekeväni...

Ensimmäisen työvaiheeni aloitin Tikissä 14.1.2019. Edeltävänä päivänä sain ripustustelineen vartalon kehikolle. 

Tikkiin oli saapunut edeltävällä viikolla työssäoppija  Rita harjaantumaan artesaaniopintoihin. Hänestä saan kaverin tekemisiin. Mahtavaa <3. Kiitos.

Tavoitteenani on tehdä mahdollisimman elävän oloinen minun pituinen tanssiva/liikkuva nukke/marionetti, jonka kanssa voisin esiintyä. Samoin valmistan sen niin, että sitä voi käyttää joku muukin.

Kuvaan tänne blogiini tällä #nukkeprojekti nimellä työvaiheita. Kenties videotakin. Katsotaan.

Samoin kasaan tänne #-merkillä kaikki ihmiset, jotka ovat tässä osallisena jollain muotoa. On mielenkiintoista seurata, millainen #-meri täällä sitten onkaan.

Tähän astiset ovat tässä oikeassa järjestyksessä.

#reijo #maiju #tikki #rita #satu

 

Jihaa <3